keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kuinka kissaa kutsutaan?



Kuva: Harri Hinkka / Tampereen teatteri
Mitä meillä olikaan ennen kissavideoita? Ainakin Cats! Nyt tuo hyväntuulinen eläinlauma on tullut Tampereelle ja tarjoaa kelpo viihdykettä musikaalinystäville. Ja peittoaa ehdottomasti tuubintuijotuksen.

Andrew Lloyd Webberin säveltämä suosikkimusikaali on kiertänyt maailmaa vuodesta 1981 lähtien. Tampereen teatterissa nähdään nyt suomenkielinen versio, jonka ohjauksesta vastaa ruotsalaislegenda Georg Malvius.

Nerokas suomennos on tekstivirtuoosi Jukka Virtasen vuonna 1986 Helsingin kaupunginteatteriin tekemä. Eikä ole lainkaan haitaksi, että sekä englanninkielistä että suomenkielistä tekstitystä voi seurata koko esityksen ajan rinnakkain. Lisää vertailevaa tutkimusta voi harjoittaa pian, sillä alkuperäinen West End -sovitus nähdään Hartwall Arenalla lokakuussa.


Tampereen teatterin historiaa henkivä sali on isolle kissajoukolle ahtaanpuoleinen, mutta lauma suoriutuu tehtävästä kiitettävästi. Notkeat otukset kiipeilevät aitioissa, roikkuvat, lähentelevät yleisöä eturivillä ja ehtivät jopa parvelle laulukuoroksi. Koko tila napataan oivasti haltuun. Monenlainen roina ja rekvisiitta lavalla, heinäpaalit ja kaapelikelat, tarjoavat alustoja kekseliäälle koreografialle. Valovanteet, näyttävät puvut, vauhti ja lavamagia tuovat teatterilavalle loistoa ja kimallusta. Ja se musiikki!


Kissojen tarinassa ei tapahdu mitään, ja se onkin sen viehätys. Ollaan vaan Lontoon kaduilla, ja silti toimintaa riittää. Vapaa oleilu lienee kissojen, kuten ihmistenkin, parasta aikaa. Voi hoitaa tehtäväänsä rallatellen ja riimitellen, mutta voi mennä syvemmällekin: olemme historiassamme yksilöitä kaikki, muistoinemme, ominaisuuksinemme ja taitoinemme. Musiikki kuljettaa katsojaa öisten kujien läpi kunnes kissan elämä tulee päätökseen ja kaikki alkaa alusta. Ikuinen kysymys jää: kuinka kissaan kutsutaan?


CATS Tampereen teatteri

Musiikki Andrew Lloyd Webber
Teksti T. S. Eliot
Suomennos Jukka Virtanen
Ohjaus Georg Malvius
Musiikin johto Martin Segerstråle
Lavastussuunnittelu Mikko Saastamoinen
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Koreografi Adrienne Åbjörn
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta
Maskien ja peruukkien suunnittelu Jonna Lindström

Rooleissa: Risto Korhonen, Ritva Jalonen, Irina Milan, Lari Halme, Tero Harjunniemi, Helena Rängman, Pia Piltz, Elisa Piispanen, Elina Rintala, Matti Hakulinen, Martti Manninen, Heikki Mäkäräinen, Aki Haikonen, Ville Mäkinen, Katra Solopuro, Sonja Pajunoja, Ulriikka Heikinheimo, Pyry Smolander, Mikko Nuopponen, Jukka Wennström, Wilhelm Blomberg, Maria Påhls, Raisa Kekarainen, Jaakko Mölsä, Hanna Mönkäre, Aleksi Seppänen, Heikki Järvinen, Suvi Salospohja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti